Olen Miia Palviainen ja asustelen Ilomantsin Maukkulassa yhdessä mieheni, pienen poikamme ja koiriemme kanssa. Koiria elämässäni on ollut aina. Lapsuuden kodissani meillä oli lähinnä suomenajokoiria, mutta myös pari labradoria mahtui joukkoon. Silloin kipinä ja rakkaus rotuun syttyikin.

 

Touhuilemme koiriemme kanssa monenlaista: Metsästetään, käydään silloin tällöin näyttelyissä, tokoillaan ja tehdään erilaisia dami/riista/jälki reenejä. Retket ja metsälenkit kuuluvat myös arkeemme.

 

Ensimmäiset pentumme syntyivät 26.5.2018. Pentumme kasvavat keskellä kodin arkea ja elämää. Ne madotetaan säännöllisesti, luovutetaan mikrosirutettuina, rekisteröityinä ja eläinlääkärin tarkastamina 7-8 viikon ikäisinä pentupaketin kera.

 

Kasvattajan peruskurssin suoritin huhtikuussa 2016 ja allekirjoitin kasvattajasitoumuksen. Kennelnimi Mimssin minulle myönnettiin lokakuussa 2016. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, rodunomaisia, hyviä taipumuksia omaavia, lempeitä ja hyväluonteisia labradorinnoutajia.